Unelmat

08/05/2022

Trendi-lehdessä kesäkuun numerossa Laura Friman kehotti kolumnissaan lukijoita olla unelmoimatta isosti. Jäin miettimään, voisiko ihminen löytää onnen ja tasapainon ainoastaan vain tuiki tavallisista asioista, "elämän pienistä iloista". Ja miten sitten erotella pienet ja suuret unelmat toisistaan? Käden lämpöinen voi yhdelle olla maata järisyttävä kokemus ja mummonmökki toiselle unelmien palatsi. Itselläni viidenkympin keski-iässä oli vielä moni aivan tavallinen asia saavuttamatta, kuten ihana parisuhde, lapset jäivät tekemättä, enkä omista omakotitaloa enkä lemmikkejäkään.

Vuoden 2021 alussa elämässäni oli tapahtunut isoja myllerryksiä. Avioero sekä pitkä työurani vaatesuunnittelijana olivat tulleet tiensä päähän. Halusin saavuttaa vielä niin paljon, mutta mikä olisi tärkeysjärjestys? Joistakin unelmista luovuin, jo ihan ikänikin puolesta. Tarkastelin haaveita ja unelmiani uudelleen. Olen toiselta koulutukseltani kuvataiteilija ja takanani oli jo kymmenen vuoden taidemaalarin ura. Se piti sisällään taidenäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla sekä aktiivisen taiteellisen toiminnan. Päätin lähteä panostamaan taiteeseeni ja mietin, mitä taitoja ja osaamista minun tulisi kehittää, jotta saavuttaisin laaja-alaisemman ilmaisun. Uskaltaisinko unelmoida kunnianhimoisesti ja isosti vai pienin varovaisin askelin? Olen aina kokenut olevani heikko esiintyjä. Vaatesuunnittelijana ja kuvataiteilijana olin usein joutunut esittelemään ja kertomaan työstäni asiakkaille tai yleisölle. Mietin, että hyvä esiintymistaito olisi takuuvarmasti hyödyllinen taito tulevaisuudessa tekisinpä sitten mitä vain. TikTok tuntui kevyeltä ja leikkisältä tavalta aloittaa esiintymistaidon kartuttaminen. Lisäksi videoiden kuvaamisella aloittaminen ei tuntunut niin pelottavalta, koska sain esiintyä vain kameralle.

Ja entä jos, ne suuret unelmat toteutuvatkin? Niin käy joskus, mutta se vaatii unelmoinnin lisäksi myös suunnitelmallisuutta ja kovaa työtä. Lisäksi pitää uskaltaa elää rohkeasti ja koputella monia ovia, jotka usein eivät avaudu, mutta silti pitää uskoa jonkun niistä avautuvan. Mikä saakaan aikaan mahtavimman tunteen? Se että löydät itsestäsi uusia voimavaroja ja onnistut. Jos kaikki tavoitteesi evät toteudukaan, olet yrittänyt ja ainakin ylittänyt itsesi.

Mottoni on nyt. "Elä oman näköistä elämää rohkeasti ja vapaasti. Elä tässä hetkessä, mutta unelmoi isosti." Samalla tiedostin tarpeen vanhoista asioista luopumiselle uusien haaveiden ja mahdollisuuksien tieltä.

Here is laura frimann's column to which I refer.